REACTORED AMBASSADORS:
Anu Tallavaara: "Kaikilla on mahdollisuus oppia rakentamaan oppimista"

Anu Tallavaara on englannin ja saksan kielten opettaja, joka on töissä Kemillä, Kivikolla. Opettamisen lisäksi Anu on neljän urheilevan lapsen äiti sekä 120-vuotta vanhan, parhaillaan remontoitavan hirsitalon omistaja. Hän on toiminut aiemmin luokan- ja aineenopettajana ja on nykyisin puhtaasti kieltenopettaja. Haastattelimme Anua, jota kiinnostaa monenlaiset oppimiseen liittyvät ilmiöt: ”Innostuminen on valtavan tärkeä osa oppimista, ja sen vuoksi pyrin kuuntelemaan lapsia sekä lähtemään heidän juttuihinsa mukaan. Heitä on kuitenkin osattava samalla johtaa kohti erilaisia suuntia”, Anu kuvailee.

anu tallavaara opettaja kemi reactored

Tavoitimme Anun hetkellä, jona hän oli juuri saanut kokeentarkastusurakan päätökseen. Aloitimme siis haastattelun keskustelemalla kokeista ja niiden tarkistamisesta. Hän on vakuuttunut siitä, että tietotekniikka voi hoitaa kokeentarkastuksen paljon nopeammin, tarkemmin ja luotettavammin. ”Olen jo vuosien ajan miettinyt, että eikö tosiaan voisi olla digitaalista ohjelmaa, joka tunnistaisi virheet, jotka toistuvat kokeissa uudestaan ja uudestaan. Opettajalla on paksu nippu kokeita läpikäytävänä, ja kaikki tehtävät tulisi muistaa arvostella samalla oikeudenmukaisuudella. Kun on viimein saanut tehtyä tarkastukset yhdenmukaisesti, tulee vielä laskea kaikki pisteet yhteen! Reactoredissa tämä asia on ratkaistu, kun oppiva kokeentarkastaja tekee työn. Tämä nopeuttaa tarkistamista huomattavasti”, Anu sanoo.

Nuoremmat oppilaat, eli kolmos-nelosluokkalaiset, tekevät kokeensa paperilla, mutta vitos-kutosluokkalaiset käyttävät Reactored oppimisympäristöä, jossa kokeiden tekeminen ja tarkistaminen on tehty opettajalle ja oppilaille helpoksi. Oppitunnin tai kurssin voi esimerkiksi kääntää suoraan koemuotoon, ja arviointi tapahtuu automaation avustamana, eli järjestelmä pisteyttää saman virheen aina samalla tavalla. Anu kertoo: ”Sain juuri todella sutjakkaan korjattua 50 koetta Reactoredilla”.

Kieltenopiskelu ei ole mikään himmeli, joka pitäisi jotenkin mystisesti ymmärtää tai etäisesti käsittää. Ajattelen, että kieli on kuin matematiikka, eli järjestelmä, jossa on tiettyjä lainalaisuuksia, jotka pitäisi pyrkiä esittämään oppijoille selkeästi.”

Monenlaisia kielitaitoja

Mikä muu Anu Tallavaaraa kiinnostaa kieltenoppimisen aihepiirissä? ”Olen yrittänyt tänä vuonna painottaa, etten opeta kielitäydellisyyttä, vaan kielitaitoa. Kielitaitoja on monenlaisia, eikä ole olemassa vain jokin yksi perfekti, jota tavoitellaan. Innostuminen on valtavan tärkeä osa oppimista, ja sen vuoksi pyrin kuuntelemaan lapsia sekä lähtemään heidän juttuihinsa mukaan. Heitä on kuitenkin osattava samalla johtaa kohti erilaisia suuntia”, Anu kuvailee.

Anu Tallavaara pitää tärkeänä oppimistaitojen opettamista sekä tietynlaista systemaattisuutta kieltenopiskelussa: ”Kieltenopiskelu ei ole mikään himmeli, joka pitäisi jotenkin mystisesti ymmärtää tai etäisesti käsittää. Ajattelen, että kieli on kuin matematiikka, eli järjestelmä, jossa on tiettyjä lainalaisuuksia, jotka pitäisi pyrkiä esittämään oppijoille selkeästi. Harjoittelemalla Reactoredilla on mahdollista saada kehikoita ja järjestelmällisyyttä oppimiseen”, Anu ajattelee. Olisikin syytä päästä irti ajattelusta, joka typistää ihmiset joko kielellisesti lahjakkaisiin tai lahjattomiin. ”Kaikilla on mahdollisuus oppia rakentamaan sitä oppimista”, Anu tiivistää.

Anun vapaa-aika kuluu neljän urheilevan lapsen kanssa sekä remontoidessa vanhaa hirsitaloa: ”Siitä kombinaatiosta löytyy aika hyvin hommaa äidillekin, ja jos jossain välissä ehtii piipahtamaan baletissa, niin hyvä juttu! Elämä on juuri nyt hyvin hektisessä vaiheessa, mutta tiedän, että se kestää jonkin aikaa ja sen jälkeen elämä on taas erilaista”, Anu kertoo arjestaan.

Lopuksi Anu halusi vielä kiittää Reactoredia erityisestiasiakaspalvelusta, josta hänellä on loistavia kokemuksia: ”Jos heitän jonkin idean, niin tuntuu että sillä on todella merkitystä! Jos jotain ongelmaa on ollut, niin olen aina saanut avun”, Anu kiittelee oppimisympäristön taustajoukkoja.

Facebook
LinkedIn
Twitter

Reactored uudistuu

Viimeisin päivitysjulkaisu tuo muutoksia käyttöliittymän audiovisuaaliseen ilmeeseen, tehtävätyyppeihin sekä opettajan työkaluihin.

Lue lisää »
Keuda

Keuda

asiakastarinat Keuda: Reactored-kieltenoppimisympäristöä käytetään laajasti kaikilla toimipisteillä ammattikielten ja YTO-kielten opetukseen Reactored ja Keski-Uudenmaan koulutusyhtymä Keuda ovat tehneet yhteistyötä kieltenopetuksessa on vuodesta 2019 lähtien. Reactoredia

Lue lisää »