Kielitaito B2: mitä B2-taso tarkoittaa?
B2 eli hyvä kielitaito: mitä B2-tasolla osaa työssä, missä B2 vaaditaan Suomessa ja miten B2 vastaa YKI-testin tasoa 4.
15.10.2020 I 08.10
Tapasimme ruotsin ja venäjän kielen opettajan Emilia Hurmeen, jolla on pitkä kokemus opettajan työstä. Hän on myös yksi Reactoredia pisimpään käyttäneistä opettajista. Keskustelimme Emilian kanssa siitä, minkälaisia haasteita kieltenopettaja kohtaa työssään, ja toisaalta siitä, kuinka antoisaa työ kaikesta huolimatta on. ”On tärkeää, että kaikki oppijat kokisivat opiskelun mielekkääksi”, Emilia painottaa.
Emilia on opettanut kieliä vuodesta 1995 lähtien. Hän toimii suurimmaksi osaksi ruotsin ja venäjän kielen opettajana peruskoulussa, minkä lisäksi hän opettaa venäjää hieman myös lukiossa. Kysyimme Emilialta, mikä hänen mielestään on parasta opetustyössä. ”Ehdottomasti kivat oppilaat! Nuoret ihmiset ovat aitoja ja läsnäolevia, minkä vuoksi nautin ja voimaannun heidän kanssaan olemisesta. Opettajan työ on perimmiltään auttamista ja luonteeltaan erittäin sosiaalista. Siinä on samalla sen voima ja toisaalta kuluttavuus – työhön saa antaa kaikkensa, mutta siitä saa myös itse hyvin paljon takaisin.”
Kielenopettajan kohtaamista haasteista puhuttaessa Emilia nostaa esiin kieltenopiskelun yksipuolistumisen: ”yksi haasteista on ehdottomasti se, kuinka saada nuoret innostumaan harvinaisemmista kielistä. Englanti on valtakieli maailmassa ja on ymmärrettävää, että sen opiskeleminen on nuorille mielekkäintä. Harvinaisempia kieliä kuten venäjää, saksaa, ranskaa ja espanjaa luetaan todella vähän tällä hetkellä”, Emilia toteaa.
”Nuorten ihmisten ajankäyttö leviää tänä päivän monen intressin kesken, jolloin koulu ei aina ole se ykkönen. Toisaalta Suomesta löytyy kuitenkin hyvin paljon oppilaita, jotka suhtautuvat vakavasti ja innokkaasti opiskeluun, mikä on hieno asia!”
Toiseksi haasteeksi Emilia nostaa yksilöllisen opettamisen: ”Tänä päivänä opettajien tulee olla todella hyvin valmistautuneita oppitunneille, sillä kukin oppija tarvitsee yksilöllistä apua ja tukitoimia. Onkin tärkeää, että kaikki oppijat kokisivat opiskelun mielekkääksi”, hän kertoo.
Reactored eriyttävän opetuksen tukena
Emilia on yksi pisimpään Reactored-kieltenoppimisympäristöä käyttäneistä opettajista. Hän otti alustan käyttöön vuoden 2018 paikkeilla tutustuttuaan siihen kieltenopettaja Heini Syyrilän kautta: ”Innostuin heti ja olen käyttänyt sitä siitä lähtien”, Emilia sanoo.
Emilia on saanut Reactoredista apua ainakin osaan edellä mainitsemistaan haasteista. ”Reactoredilla on todella helppoa eriyttää, eli sillä pystyy tekemään nimenomaan eri tasoisia tehtäviä erilaisille oppijoille. Voit harjoitella sanoja, lauseenrakentamista, tekstinymmärtämistä ynnä muuta juuri omalla tasollasi ja omaa tahtiasi, ja siitä oppilaat innostuvat ja hyötyvät”, hän kertoo ja jatkaa: ”Oppilaat pitävät myös Reactoredin ääntämisharjoituksista, joilla voi testata oman puheen ymmärrettävyyttä. He saavat myös omaan taitotasoonsa sopivia kuullun ymmärtämisharjoituksia, joita voi toistaa, kunnes oma korva alkaa erottaa tärkeitä asioita. Sanakokeita on myös kätevää teettää Reactoredilla!”
Kevään 2020 koronatilanteessa Emilia otti ensimmäistä kertaa käyttöön myös Reactoredin koetyökalun. ”Se ei ollut lainkaan vaikeaa, ja sain hyvin nopeasti toteutettua ruotsin kokeiden pitämisen etänä oppilaille. Siinä sai todella miettiä sitä, millainen tehtävätyyppi on järkevin etäopetustilanteessa, kun ei pysty olemaan läsnä valvomassa. Kokemuksen kautta opin valitsemaan sopivia tehtäviä, ja itse asiassa sain pidettyä oikein hyviä kokeita! Tulenkin jatkossa käyttämään Reactoredia kokeiden tekemisessä myös lähiopetuksessa. Kokeiden korjaaminen on helppoa ja nopeaa Reactoredilla”, Emilia kertoo.
”Reactoredilla on todella helppoa eriyttää, eli sillä pystyy tekemään nimenomaan eri tasoisia tehtäviä erilaisille oppijoille.”
Emilia Hurme pitää siitä, että voi Reactoredin avulla vaivattomasti valvoa tehtävien tekemistä ja sitä, millä tavalla ne on suoritettu. ”Näen, onko oppilas valinnut helpomman tyylin vai esimerkiksi kirjoittanut lauseita itse. Ryhmän arvioinnin kautta saan nopeasti katsottua, mitä kukin oppilas on tehnyt, kuinka monta kertaa ja millaisella menestyksellä”, Emilia tiivistää.
Kysyimme lopuksi vielä Emilialta, mistä hän saa voimaa kuluvaan lukuvuoteen.”Harrastan liikuntaa monta kertaa viikossa, katselen elokuvia, kuuntelen paljon musiikkia, mökkeilen sekä tapaan ystäviä. Eli olen aktiivinen monella tapaa vapaa-ajalla, mikä auttaa jaksamaan”, Emilia kertoo.
B2 eli hyvä kielitaito: mitä B2-tasolla osaa työssä, missä B2 vaaditaan Suomessa ja miten B2 vastaa YKI-testin tasoa 4.

Vertailu: SIGNAL ja suomikoe.fi arvioivat suomen kielen taitoa verkossa. Tasot, kesto, kohderyhmä ja käyttötavat rinnakkain – milloin kumpikin sopii.

Mitä kielitaidon alkukartoitus tarkoittaa ja miten kielitaidon kartoitus tehdään verkossa? Lyhyt opas kunnille ja työllisyyspalveluille.

Näin arvioitte kielitaidon lähtötason ja jaatte ryhmät: 5 vaihetta, menetelmävertailu ja tarkistuslista koulutuksen järjestäjälle.

Mitä kotoutumislain 14 § edellyttää kielitaidon arvioinnilta? Prosessi, tarkistuslista kunnalle ja UKK lähteineen.

B1 on itsenäisen kielenkäyttäjän taso (YKI 3). Mitä B1 tarkoittaa työssä, kansalaisuudessa ja pysyvässä oleskeluluvassa? Taulukko, tarkistuslista ja UKK.
Send us a message and we will get back to you as soon as possible.
Lähetä meille viesti, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta sivusto toimii. Suostumuksellasi käytämme lisäksi analytiikkaevästeitä (Google Analytics), joiden avulla näemme, miten sivustoa käytetään, sekä markkinointievästeitä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Voit muuttaa valintaasi milloin tahansa. Tietosuojaseloste
Tarvitaan sivuston perustoimintoihin, kuten valintasi muistamiseen. Aina käytössä.
Google Analytics auttaa meitä ymmärtämään, miten sivustoa käytetään, jotta voimme parantaa sitä.
Käytetään mainonnan kohdentamiseen ja sen tulosten mittaamiseen.