Kielitaito B2: mitä B2-taso tarkoittaa?
B2 eli hyvä kielitaito: mitä B2-tasolla osaa työssä, missä B2 vaaditaan Suomessa ja miten B2 vastaa YKI-testin tasoa 4.
Pauliina Järvelä on Kainuun lukion ruotsin ja ranskan kielen opettaja, joka on monessa projektissa mukana. Haastattelun aikaan Pauliina oli loppusuoralla LOPSin, eli lukion opetussuunnitelman teossa, jonka paikallista valmisteluryhmää hän johtaa. Pauliina on jo noin kuusi vuotta käyttänyt opetuksessaan yksilöllistä oppimismenetelmää, jonka ansiosta oppilaat voivat edetä digitaalisten materiaalien avulla omassa tahdissaan. Tämän ansiosta opettajalla vapautuu aikaa kiertää luokassa ja olla oppilaiden apuna: ”kysymisen kynnys on matala, kun opettaja on aina saatavilla”, Pauliina kertoo.
Pauliinan opetus on jo pidemmän aikaan tapahtunut videoiden välityksellä. Sen vuoksi hänelle korona-aika ei juurikaan tuonut suuria muutoksia opetukseen: ”yksilöllisen oppimismenetelmän ansiosta minua ei tarvittaisi periaatteessa ollenkaan. Asiat, jotka opettaja yleensä puhuu luokan edessä, on videoitu, ja opiskelija voi katsoa videon sitten, kun on kyseisessä vaiheessa menossa. Oppilailla on käytössään sähköinen opintokortti, josta voi katsoa, mitä on tarkoitus tehdä seuraavaksi”, hän kertoo. Videot ovat interaktiivisia, eli videon jälkeen testataan, että asia on kuultu ja ymmärretty.
Ruotsin kielessä kaikki opetus tapahtuu tällä tavalla, mutta ranskan kielen opiskelu sujuu vielä perinteisesti.
Onko videoiden välityksellä tapahtuva oppiminen tehokasta? ”Mielestäni se on melkeinpä ainoa järkevä tapa. Siirryin siihen sen vuoksi, että luokasta keskimäärin vain noin viisi oppilasta jaksoi tehdä läksynsä ja loput kopioivat vastaukset taululta epätoivoisen vimmalla. Samaan aikaan he eivät pystyneet keskittymään siihen, mitä puhuin. Nyt oppijoilla ei ole muuta tapaa edetä, kuin tehdä itse tehtävät. Oppiminen on tehokasta, kun voi kuunnella, puhua, tehdä kirjallisia tehtäviä sekä kielioppia monipuolisesti”, Pauliina kuvailee.
”Mikäli oppijan tavoite on vain päästä kurssi läpi, niin hänen tarvitsee ainoastaan opetella perusasiat. Mikäli tavoittelee korkeita arvosanoja tai vaikka laudaturia, niin töitä on tehtävä enemmän ja sanastoa opeteltava laajemmin. Näin oma taso on mahdollista valita”
Yksilöllisen oppimismenetelmän takana on matematiikan opettaja Pekka Peura. Pauliina Järvelä oli ensimmäisiä lukion kieltenopettajia, joka otti menetelmän käyttöönsä. Nyt yksilöllinen oppimismenetelmä on tulossa mukaan myös uuteen opintosuunnitelmaan. Pauliina kertoo: ”Mikäli oppijan tavoite on vain päästä kurssi läpi, niin hänen tarvitsee ainoastaan opetella perusasiat. Mikäli tavoittelee korkeita arvosanoja tai vaikka laudaturia, niin töitä on tehtävä enemmän ja sanastoa opeteltava laajemmin. Näin oma taso on mahdollista valita”.
Pauliinalla on käytössä useita verkkoalustoja, kuten Moodle, Quizlet, OneNote, SUKOL:in materiaalit sekä amerikkalainen Seesaw, jonka ambassador-ohjelmassa Pauliina on ollut mukana jo useamman vuoden ajan. Hän käyttää myös kollegansa Jukka Kalliolehdon kehittämää, sähköistä opintokorttia, josta oppilas voi tarkastaa oman etenemisensä.
Reactored-kieltenoppimisympäristö on ollut Pauliinalla käytössä myös jo useita vuosia. ”Reactoredin paras ominaisuus on se, että se osoittaa virheet välittömästi, eikä päästä eteenpäin ennen kuin tehtävä on oikein. Sanan voi aina myös kuunnella, eli mikäli sanaa ei tiedä, niin kuuntelemisesta saa apua. Tämä on hyvä esimerkiksi ruotsissa ja ranskassa, sillä ne ovat kieliä, joita ei ympärillä kuule normaalisti paljon”, Pauliina kertoo.
Pauliina on tehnyt Reactorediin materiaaleja kirjan pohjalta, jolloin niitä on voinut käyttää sellaisenaan jo usean vuoden ajan. ”Reactoredin koetyökalujen ansiosta voisi pikkuhiljaa ajatella, että se alkaisi korvaamaan Moodlea. Olisikin vain kirja, Reactored ja opintokortti”, Pauliina pohtii.
”Reactored on ihan loistava kielioppiasioiden, sanaston sekä lausumisen harjoitteluun”
Mitä muuta Pauliina Järvelän elämään kuuluu opettamisen ohella? ”Minulla on oma blogi, jota silloin tällöin kirjoittelen. Olemme mieheni kanssa ennen koronaa matkustelleet paljon. Olen myös pienestä pitäen soittanut pianoa ja huilua. Pokémon Go -peliä olen pelannut sen ilmestymisestä saakka ja nyt olen tasolla 40. Rakas harrastus on ollut myös koirien kasvattaminen, ja olen kasvattanut 17 shelttipentuetta. Viimeinen koira kuoli kolmisen vuotta sitten. Liikun ja tanssin paljon, ja olen lisäksi intohimoinen penkkiurheilija! Pesäpallo ja ampumahiihto ovat ihan ykköslajeja, joita seuraan. Olimme hiljattain Sotkamossa katsomassa pesäpallon finaalit. Mieheni on myös opettaja, jolloin meillä on pitkät, yhteiset lomat ja ehdimme tehdä kaikenlaista”, hän kertoo.
B2 eli hyvä kielitaito: mitä B2-tasolla osaa työssä, missä B2 vaaditaan Suomessa ja miten B2 vastaa YKI-testin tasoa 4.

Vertailu: SIGNAL ja suomikoe.fi arvioivat suomen kielen taitoa verkossa. Tasot, kesto, kohderyhmä ja käyttötavat rinnakkain – milloin kumpikin sopii.

Mitä kielitaidon alkukartoitus tarkoittaa ja miten kielitaidon kartoitus tehdään verkossa? Lyhyt opas kunnille ja työllisyyspalveluille.

Näin arvioitte kielitaidon lähtötason ja jaatte ryhmät: 5 vaihetta, menetelmävertailu ja tarkistuslista koulutuksen järjestäjälle.

Mitä kotoutumislain 14 § edellyttää kielitaidon arvioinnilta? Prosessi, tarkistuslista kunnalle ja UKK lähteineen.

B1 on itsenäisen kielenkäyttäjän taso (YKI 3). Mitä B1 tarkoittaa työssä, kansalaisuudessa ja pysyvässä oleskeluluvassa? Taulukko, tarkistuslista ja UKK.
Send us a message and we will get back to you as soon as possible.
Lähetä meille viesti, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta sivusto toimii. Suostumuksellasi käytämme lisäksi analytiikkaevästeitä (Google Analytics), joiden avulla näemme, miten sivustoa käytetään, sekä markkinointievästeitä mainonnan kohdentamiseen ja mittaamiseen. Voit muuttaa valintaasi milloin tahansa. Tietosuojaseloste
Tarvitaan sivuston perustoimintoihin, kuten valintasi muistamiseen. Aina käytössä.
Google Analytics auttaa meitä ymmärtämään, miten sivustoa käytetään, jotta voimme parantaa sitä.
Käytetään mainonnan kohdentamiseen ja sen tulosten mittaamiseen.